Saavutukset
Palkittu ja tunnustettu
Arvioi saavutuksiamme
Kestävä kehitys ei ole ainoastaan meidän omia toimenpiteitämme; se on myös asiakkaille tarjottava mahdollisuus parantaa heidän omia toimintatapojaan luomalla tehokkuutta, vähentämällä käytettävien resurssien määrää ja pienentämällä kokonaisvaikutusta. Se on yhteisöllisen osallistumisen, humanitaaristen toimenpiteiden sekä oman henkilöstömme hyvinvoinnin tukemisen kautta myös muiden auttamista. Uusimpia saavutuksiamme ovat esimerkiksi:
- 2011 kasvihuonekaasuselvitys, jonka ovat vahvistaneet Société Générale de Surveillance ja Deloitte & Touche LLP
- Yrityksen maailmanlaajuiset CO2e-päästöt luokissa 1, 2 ja 3
- Raportoimme kuudessa kategoriassa uudessa Scope 3 (yrityksen arvoketju) standardissa kasvihuonekaasupäästöille
- Saavutimme 7,8% vähennyksen kuljetusindeksissämme (hiili-intensiteetin mitta Yhdysvaltain kotimaan pakettisegmentille, UPS Airlinesille ja Yhdysvaltain jakeluketjulle ja rahdille) vuonna 2011 verrattuna vuoden 2007 lähtökohtaan
- Ajoimme yli 240 miljoonaa mailia vaihtoehtoisella polttoaineella/kehittyneen teknologian ajoneuvoilla
- Kartoitettu UPS-toimipaikkojen vesiriskit maailmanlaajuisesti käyttäen Maailman kestävän kehityksen yritysneuvoston (WBCSD:n) Global Water -työkalua
- Tarjosimme UPS carbon neutral -palvelua 36 lähtömaasta mihin tahansa määränpäähän
- Lahjoitimme yhteensä 45,3 miljoonaa dollaria UPS Säätiön hyväntekeväisyyslahjoituksina vuonna 2011
- Teimme 1,6 miljoonaa vapaaehtoistyötuntia pienemmällä työntekijämäärällä vuonna 2011
Tunnustukset
Jatkamme kestävän kehityksen toimenpiteisiimme liittyvien tunnustusten vastaanottamista maailman johtavilta yrityksiltä ja instituutioilta:
- FORTUNE-lehden--Vuoden 2012 World's Most Admired Companies (maailman ihailluin yritys, #1 toimitusalalla)
- Ethisphere Institute--World's Most Ethical Companies (Maailman eettisimmät yritykset)
- Corporate Responsibility -lehti--100 Best Corporate Citizens (48. sija)
- Carbon Disclosure Leadership World -indeksi--Tasapeli parhaimmasta tuloksesta Yhdysvalloissa toisen yrityksen kanssa
- Climate Counts--1. sija kuluttajasegmentin lähetyspalveluissa ja 2. sija kaikkien toimialojen ryhmässä
- Interbrand--Best Global Green Brands (Parhaat maailmanlaajuiset vihreät brändit, 43. sija)
- Yhdysvaltojen ympäristösuojeluviraston Climate Leadership -palkinnon voittaja--jakeluketjun johtaminen
- Leadership in Energy and Environmental Design (LEED)--Myönsi pääkonttoreillemme Gold Status -todistuksen
- Dow Jones Sustainability Index--Mukana Pohjois-Amerikan indeksissä