Laajentuminen |
 |
1930 - 1952
Vuonna 1930 UPS:n toiminta-alue laajeni itärannikolle, kun se yhdisti usean suuren tavaratalon toimitukset New York Cityssä ja New Jerseyn Newarkissa. 1940- ja 1950-lukujen kehitys kuitenkin pakotti UPS:n uusiutumaan. Toisen maailmansodan aikana polttoaine- ja kumipula vaikutti vähittäiskauppoihin siten, että ne joutuivat supistamaan jakelupalvelujen käyttöä ja asiakkaita kehotettiin kantamaan pakettinsa itse. UPS:n kasvu jatkui tästä huolimatta.
Trendi jatkui sodan jälkeen, sillä suuri osa väestöstä muutti lähiöihin, alkoi ostaa autoja ja käydä ostoksilla suurissa ostoskeskuksissa, joissa oli paljon paikoitustilaa. Vaikka UPS:n laajeneminen jatkui vähittäiskaupoille tarjottavien palvelujen osalta 1930- ja 1940-luvuilla, 1950-luvun alussa kävi selväksi, että vähittäiskaupoille tarjottavien sopimuspalvelujen markkinat olivat rajalliset. UPS:n johto alkoi etsiä uusia mahdollisuuksia samalla, kun yrityksen keskeinen liiketoiminta pysyi vähittäiskaupan toimituksissa.
UPS:n palveluja päätettiin laajentaa hankkimalla "kuljetusliikkeen" oikeudet, minkä ansiosta paketteja voitaisiin jakaa kaikille asiakkaille, sekä yksityisille että yrityksille. Tämä päätös asetti UPS:n suoranaiseen kilpailuasemaan Yhdysvaltain postin kanssa ja vastakkain rata- ja liikennehallinnon (Interstate Commerce Commission, ICC) säädösten kanssa. Vuonna 1952 UPS päätti aloittaa kuljetusliiketoiminnan kaupungeissa, joissa se pysyi ICC:n ja paikallisten rata- ja liikennehallinto-organisaatioiden vallan ulkopuolella. Vuonna 1953 Chicagosta tuli ensimmäinen Kalifornian ulkopuolinen kaupunki, jossa UPS tarjosi kuljetusliikepalveluja.
Samaan aikaan UPS päätti laajentaa toimialuettaan Kaliforniassa. Tämä käynnisti sarjan ennennäkemättömiä oikeustaisteluita (viranomaisten kanssa ja tuomioistuimissa), joiden tavoitteena oli saada toimilupa riittävän laajalle alueelle, jotta UPS pystyisi vastaamaan kasvavaan palvelujen kysyntään. Seuraavan 30 vuoden aikana UPS anoi toimilupia yli sata kertaa.
|
 |
Lentopalvelu |
 |
1953 - 1974
Samalla kun UPS pyrki kehittämään maakuljetusverkostoaan, sen alkoi myös kehitellä lentotoimintaa. Vuonna 1929 UPS:stä tuli ensimmäinen pikakuljetysyritys, joka tarjosi lentokuljetuksia yhteistyössä yksityisten lentoyhtiöiden kanssa. Valitettavasti vähäinen kysyntä (johtuen osittain suuresta lamasta) pakotti UPS:n lopettamaan palvelun samana vuonna.
Vuonna 1953 UPS aloitti lentokuljetukset uudelleen ja tarjosi kahden päivän toimitusaikaa itä- ja länsirannikon suurimpiin kaupunkeihin. UPS-paketit lensivät jälleen lentoyhtiöiden säännöllisten reittilentojen mukana. UPS Blue Label Air -palvelua laajennettiin, kunnes vuonna 1978 se oli saatavilla jokaisessa osavaltiossa, mukaan lukien Alaska ja Havaiji.
|
 |
Palvelualueiden yhdistyminen |
 |
1975 - 1980
Laajentaessaan palveluvalikoimaansa UPS laajeni myös uusille alueille. Tänään tämä nopea ja kätevä toimituspalvelu on saatavilla kaikkialla Yhdysvalloissa ja ympäri maailman. 1950-luvulla UPS sen sijaan ei saanut toimia monissa osissa maata. Joissakin tapauksissa lähettäjät joutuivat siirtämään paketin toimittajalta toiselle, ennen kuin se saavutti lopullisen päämääränsä. Liittovaltiovaltuudet tarvittiin jokaisen osavaltion rajan ylittämiseen, ja jokainen osavaltio joutui valtuuttamaan sen rajojen sisällä kulkevan paketin.
Kolmen vuosikymmenen ajan (1950-luvulta 1970-luvulle) UPS taisteli systemaattisesti saadakseen oikeudet toimia vapaasti mantereen jokaisessa 48 osavaltiossa. Lopulta vuonna 1975 ICC antoi UPS:lle oikeudet käynnistää osavaltioiden väliset lähetykset Montanassa ja Utahissa ja laajentaa toimintaansa Arizonaan, Idahoon ja Nevadaan osavaltioiden sisäisesti. UPS sai myös oikeuden yhdistää palvelun näissä viidessä osavaltiossa länsirannikon palvelunsa kanssa ja kaikkien itäisten osavaltioiden kanssa. Tämän seurauksena UPS:stä tuli ensimmäinen pikakuljetusyritys, joka toimitti lähetyksiä kaikkiin osoitteisiin Yhdysvaltain mantereen jokaisessa 48 osavaltiossa. Tämä historiallinen palvelualueiden lähentyminen tunnetaan UPS:n sisäisesti nimellä "kultainen linkki".
|
|
 |
 |